Etusivu » Karhunmäki » Körttimuseo
Päärakennus Juholan yläkertaan on vuonna 2008 valmistunut Körttimuseo, joka esittelee suomalaista herännäisyyttä ja talon opistohistoriaa. Museo on havainnollinen perhe- ja harrastematkailun kohde sekä erinomainen koululaisten havaintokohde selkeiden opastetaulujensa ansiosta. Esillä on mm. körttipukuja, upea valokuvakokoelma, muotokuvamaalauksia, kirjasto sekä opistossa tehtyjä käsitöitä.
Lapualla ei keskitytä ainoastaan paikkakunnan tai maakunnan herännäishistoriaan. Museon näkökulma kattaa koko maan. Herännäisyys on tälle alueelle luonteenomainen hengellisyyden muoto ja sillä on aina ollut huomattava merkitys alueen kehitykselle. Herätysliike on kuitenkin valtakunnallinen, tarkoituksena on esitellä laajasti sen aatemaailmaa, historiallista merkitystä ja nykypäivää.
Herännäisyys eli körttiläisyys sai alkunsa nilsiäläisen Paavo Ruotsalaisen ja häneen liittyneiden pappien hengellisestä herätysliikkeestä 1800-luvun alkupuolella. Herännäisyyden valta-alueet olivat tuona aikana Etelä-Pohjanmaalla Lapua ja Ylistaro lähipitäjineen, Kalajokilaaksossa Ylivieska ja Nivala, Savossa Nilsiä, Kiuruvesi ja Suonenjoki. Herätysliike koki uuden elpymisen 1880-luvulla, kun Niilo Kustaa Malmbergin poika Wilhelmi Malmivaara valmistuttuaan papiksi oli tullut seurapirtteihin heränneen kansan keskelle. Hän perusti myös herännäisyyden hengessä toimitetun Hengellisen Kuukauslehden, joka ilmestyy vielä tänäkin päivänä kuukausittain.
Monille suomalaisille herännäisyys on ilmiönä vieras. Tuntemattomuus on synnyttänyt ihmettelyä ja ennakkoluuloja, joskus jopa vääriä käsityksiä. Vaikka museossa katsotaankin aina tietyllä tavalla menneisyyteen, parhaimmillaan museot antavat kävijöilleen rakennuspuita omaan elämään tässä ja nyt. Museon tehtävä on myös herättää ajattelemaan, jakaa tietoa ja elämyksiä, avata kysymyksiä nykypäivän elämästä.
Pääsymaksu: vapaaehtoinen kannatusmaksu / ryhmäopastus 50 €.