Historia
Se on rakennettu talkootyöllä ja lahjoitusvaroin ja edelleen tänäpäivänä suuri osa korjaus- ja ylläpitotöistä tehdään talkoilla.
Opistossa opiskeli talvisin noin sata nuorta kestäviä elämän eväitä herännäisyyden ja isänmaallisuuden hengessä. Oppiaineina olivat Pyhän Raamatun ja siveysopin lisäksi kotitalous- ja maataloustyöt, tekstiili- ja puutyöt. Suurimmaksi osaksi oppilaat tulivat talonpoikaisperheistä. Sotien aikaan opistossa oli suojeluskuntatoimintaa ja täältä lähdettiin myös sotaan. Talvisodan aikana Suomen korkein halliinto-oikeus oli täällä talvella 4 kk evakossa.
Opistoajoilta monelle on jäänyt erityisesti mieleen ne ystävät, joiden kanssa täällä asuttiin ja elettiin, sekä hengen ravinto ja Siionin virret. Opistolaiset kokoontuvatkin usein tänne Wanhaan Karhunmäkeen muistelemaan opistoaikojaan, tapaamaan ystäviään ja veisaamaan.
Herännäisyydestä ja opiston historiasta kertoo lisää päärakennuksemme toisessa kerroksessa oleva Körttimuseo joka on auki yleensä arkisin klo 9-15 sekä viikonloppuisin tapatumien yhteydessä.
Pääsymaksu museoon on 2 €, ryhmäesittely 50€ sis. pääsymaksun. Ryhmän koko max. 30 henkeä.
Talvikynttilät-lehdessä vuonna 1912 kirjoitettiin Wanhan Karhunmäen synnystä seuraavasti:
(alempana teksti helpommin luettavassa muodossa)
Karhunmäki
Tuo nimi tulee tästä eteenpäin usein esiintymään herännäisyyden historiassa. Sitä ei ole siinä tähän asti nähty, mutta tulevaisuudessa tullaan mainitsemaan sitäkin useammin. Lienee paikallaan jo nyt osoittaa, mikä merkitys sillä on ja mitä sen taustalla piilee.
Lapuan kirkolta johtaa vanha Vaasaan vievä maantie länteen suoraan Kyrönjokea pitkin, kohti Simpsiö-nimisen vuoren yli. Tämä tie, joka nähtävästi on ollut alun perin ratsutienä sekä kulkenut vuoren yli uhripaikan ohitse, on myöhemmin siirretty vähän matkaa pohjoiseen päin, mistä vuoren yli pääsy on matalampi. Se on hyvin miellyttävää, jopa Etelä-Pohjanmaan tieksi luonnonihanaakin ja runollista, se kun kiemurtelee mäkiä ja rämeitä melkoisen tuuhean metsän lävitse. Sen vanhasta iästä kertovat paitsi muut muistot, myös Ruotsin vallan aikaiset virstan tolpat tien varrella. Omituisuutena näistä tiheään asutuista seuduista mainittakoon, ettei peninkulman matkalla Lapuan hautausmaalta lähdettyä näe yhtään ihmisasutusta, ennen kuin tullaan Koppelon torpan kohdalle, josta ei enää ole kuin lyhyt matka Karhunmäkeen.
Mikä merkillisyys tuo Karhunmäki sitten on? Ihan tien vierestä Lapualta tullessa oikealla puolella pieni mäki, josta nimestä päätellen muinaisina aikoina on kontio majaillut, mutta sittemmin ollut köyhä ja vaatimaton mökki, mikä kymmenkunta vuotta sitten sekin hävisi. Ketoutunut peltomaa ja kivirauniot kertovat entisten raatajien kovasta työstä. Tuuhea pihlaja siellä täällä, joku leppä lisänä, ja ympärillä juhlallinen havumetsä on nykyään kaikki, mitä Karhunmäellä on tarjota vieraalle.
Mutta olisitpa ollut näkemässä viime lokakuun 28. päivänä. Sinut olisi vallannut hämmästys nähdessäsi parisataa miestä, joista useimmat nuorukaisia, myllertämässä tuolla mäellä. Kuka särki raunioita, kuka väänsi pihalla kiviä irti maasta, kuka vyörytti niitä rinteen alalaitaan, josta toiset muodostivat sievää kiviaitaa siten saaduista rakennusaineista. Työtä he tekivät omin eväinensä saamatta siitä muuta palkkaa, kuin että saivat iltasella yhdessä viljellä Herran sanaa kilometrin matkan päässä olevassa Malkamäen talossa. Mitä tuo työväki tarkoitti? He olivat kaikki körttiläisiä – tiedätkö, mitä ne ovat? He ovat ihmisiä, joille kotoiset kankaat ja kotoiset vaatemallit ovat suuriarvoiset, että polvi polvelta ovat käyttäneet esi-isiemme vanhaa vaatemuotia, minkä käyttäminen irrottaa heidät vaihtelevan muodin orjuudesta sekä tulee paljon halvemmaksi käyttäjilleen. Tästä syystä heille on annettu herjausnimi körttiläinen, vaikka he pitävät itse sitä kunnianimenä. He ovat sitä paitsi heränneitä, joka tarkoittaa: heille on Jumala tehnyt tärkeimmäksi asiaksi pelastuksesta huolehtimisen, niin ettei heitä tyydytä yksinomaan kristityn nimi ja tieto totuuden sanasta, vaan he ahkeroivat elää sanan kuuliaisuudessa sikäli kuin Jumalalta armoa saavat.
Kolmattasataa vuotta on tämä liike vaikuttanut suolana Suomen kirkossa, useimmiten muiden halveksumana ja vainoamana, toisinaan taas saaden jonkinlaista tunnustusta osakseen. Kun siihen kuuluvat pyytävät säilyttää armon, minkä Jumala on heille Jeesuksesta Kristuksesta suonut, eivät he rohkene mennä kaikkeen, mihin niin sanottu maailma johtaa, vaan herännyt omatunto on vieroittanut heitä monesta asiasta, mikä muille näyttää luvalliselta ja viattomalta. Sivistyksen vihaajia he eivät ole, vaan he kaipaavat oikeita hyödyllisiä tietoja ja harrastavat todellista sivistystä, todellista edistystä. Tämän vuoksi he aikovat pian rakentaa itselleen opiston, johon heidän nuorisonsa pääsee käyttämään hyväkseen Jumalan sanan ja Hengen pyhittämää opetusta. Tuon opiston, jota on rukoiltu Jumalalta, jota aiotaan rakentaa Jumalan kasvojen edessä ja jota pidetään arvossa sikäli kuin Herra siinä majailee, perustusta nuo nuorukaiset laskivat Karhunmäkeen. Kun vuoden kuluttua, jos elämme ja Jumala suo, kuljemme Karhunmäen ohi, vilkkuu joulukynttiläin valo sen ikkunoista ja kuuluu sen suojista voimakas veisuu sen Herran kunniaksi, joka mahdottomat asiat tekee mahdollisiksi ja auttaa kansaansa kohti iäistä jouluiloa.
Wilhelmi Malmivaara
Talvikynttilät 1912